Punkki eli puutiainen
Puutiainen (Ixodes ricinus) eli yleisnimeltään punkki on hämähäkkieläimiin kuuluva niveljalkainen. Muiden hämähäkkieläinten tapaan puutiaisella on neljä paria jalkoja, paitsi toukkavaiheella, jolla niitä on kolme paria. Puutiainen ottaa ravintonsa imemällä verta selkärankaisista eläimistä. Puutiaisella on kolme kehitysvaihetta: toukka, nymfi ja aikuinen. Ennen kehittymistään seuraavaan vaiheeseen, täytyy punkin syödä veriateria. Lisäksi aikuisen naaraan on saatava veriateria voidakseen munia.
Puutiaisen elintavat
Puutiaiset eivät ole sidoksissa mihinkään tiettyihin kasvilajeihin. Ne odottavat aluskasvillisuuden kätköissä ohikulkevaa uhriaan, ja niitä tapaa vain harvoin yli metrin korkeudessa. Puutiaiset eivät tunnista uhriaan kuin muutaman senttimetrin päästä, joten ne eivät hyppää vaan tarttuvat uhriinsa. Niillä ei ole silmiä, joten ne eivät näe ohikulkevaa isäntälajia.
Tartuttuaan isäntänsä karva- tai höyhenpeitteeseen, ihmisillä vaatteisiin, etsii puutiainen sopivan kohdan ja kiinnittyy isäntäänsä. Punkki hakeutuu sellaiseen kohtaan, jossa uhrin iho on ohutta, kuten ihmisen polvitaipeisiin. Puutiaisen sylki sisältää puuduttavia aineita, jotta uhri ei huomaisi puremaa.
Saatuaan tarpeeksi verta puutiainen irrottaa otteensa isännästä ja pudottautuu aluskasvillisuuden joukkoon. Tämän jälkeen puutiainen luo nahkansa ja kasvu etenee seuraavaan kehitysvaiheeseen.



